Cafe Aurora Avoinna konserttipäivänä 17.00 – 20.00.
Konsertin järjestää Mäntyharjun Kulttuuripalvelut.
Uunituore duo koostuu kahdesta suomalaisen kansanmusiikin huipusta, kielisoittaja Petri Hakalasta ja viulisti Piia Kleemolasta. Hakala ja Kleemola aloittivat yhteissoiton vuonna 2016 työskennellessään yhdessä Haapavesi Folk Music Festivalin taiteellisina johtajina. Pitkäaikaiset folkkikonkarit soittavat suomalaisia kansanmusiikkiklassikoita kamarimusiikillisessa hengessä. Ohjelmistossa olevat sävelmät on poimittu tarkoin valiten vanhojen arkistonauhojen ja nuottikokoelmien joukosta ja ne saavat Hakalan ja Kleemolan taitavassa käsittelyssä uusia, raikkaita tulkintoja.
Petri Hakala on ollut mukana Suomen musiikkikuvioissa 1980-luvun puolesta välistä lähtien. Soittiminaan mandoliinit, kitara ja viulu hän on ollut mukana lukuisissa kansanmusiikkiyhtyeissä esiintyen ja levyttäen Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Monipuolinen soitinvalikoima ja erilaisten tyylien hallinta ovat tarjonnut mahdollisuuden työskennellä erilaisissa produktioissa esimerkiksi Suomen Kansallisoopperassa ja levytyksissä muun muassa amerikkalaisen blues-muusikon Eric Bibbin kanssa. Hakala on toiminut kielisoitinten tuntiopettajana Sibelius Akatemiassa vuodesta 1989.
Valovoimaisena esiintyjänä tunnettu viulisti Piia Kleemola on Seinäjoella asuva ammattikansanmuusikko, joka on kotonaan niin perinteisen kuin kokeilevammankin musiikin parissa. Kleemolan erityisalue on eteläpohjalainen pelimanniviulismi, jota hän tutki vuonna 2011 Sibelius-Akatemiaan valmistuneessa musiikin tohtorin tutkinnossaan. Kleemola on kokenut muusikko ja pedagogi, joka on toiminut johtavissa rooleissa erilaisissa yhtyeissä sekä tanssin ja teatterin parissa esittäen perinteistä kansanmusiikkia, improvisaatiota ja uutta sävellettyä musiikkia. Viulun lisäksi Kleemolan instrumentteja ovat 15-kielinen kantele, jouhikko ja laulu.
Petri Hakala: kitara, mandola
Piia Kleemola: viulu