Tule nauttimaan improvisaatio-illasta ja kolmen ruokalajin illallisesta Sahanlahden Koskivahti ravintolaan
Ilta alkaa klo 18.30 illallisella ja jatkuu sulatellen illan improvisaatioshowssa.
Elokuvista, ja Tv:stä tutut, Jussi- sekä Venla-palkitut teatterinäyttelijät Minttu Mustakallio ja Ville Virtanen tuovat improvisaatioduettonsa yleisön iloksi Puumalan Sahanlahteen!
Koko illan improvisoidussa iloittelussa näyttelijät keksivät yleisön antamista aiheista hetkessä erilaisia sketsejä, tarinoita, runoja, laulunumeroita, puheita ja näytelmäkohtauksia. Minttu sekä Ville näyttelevät illan kaikki hahmot ja biisit itseään säästämättä, ennalta suunnittelematta, käyttäen eri improvisaatiotekniikoita. Käsikirjoitusta ei siis ole, Minttu sekä Ville toimivat tiiviissä vuorovaikutuksessa yleisöön. Aiheet tehtäviin kysytään katsojilta, mutta aktiivista osallistumista ei vaadita. Mukana saa olla ja aiheita huikata lavalle – Minttu sekä Ville hyppäävät hetkeen, katsoja saa nojata penkkiinsä ja rentoutua, mukaan teatteriin tarvitsee ottaa vain avoin mieli. Ilta on kevyt, ja naurulta voi tuskin katsomossa välttyä kukaan!
Lavalla Minttu sekä Ville:n seurana säestämässä toimii huippumuusikko Samuli Laiho, jonka avulla improvisaatio-illan aikana kuullaan myös esityshetkellä sävellettyjä lauluja eri tyylilajeissa, sekä musiikkia eri puolilta maailmaa, eri kielillä ja sävellajeissa. Mikä parasta, yleisön musiikkilajitoiveet toteutetaan ja toiveita saa huudella heille!
Minttu sekä Ville antavat kaikkensa, tässä hetkessä, ajankohtaisin aihein – jokainen esitys on erilainen ja siksi myös ainutlaatuinen.
Sydämellisesti tervetuloa katsomoihin nauttimaan hetkessä syntyvästä hauskasta taiteesta, läsnäolosta, teatterista ja yhdessäolosta Mintun sekä Villen seurassa!
Illalliskortti 69 € / henkilö sisältää kolmen ruokalajin pöytiin tarjoillun illallisen ja hulvattoman shown.
MENU
Metsäsienikeittoa ja piparjuurta (L/G)
***
Putkisalon karitsanniskaa, Salmelan tilan kasviksia, rosmariini-punaviinikastiketta ja puolukkaista perunapyrettä (L/G)
***
Uuniomenaa ja vaniljajäätelöä (L)
Sahanlahden leivät;
Mallasleipää ja spelttihapanjuurileipää
Vaahdotettua voita