Onni elää makrameessa – näyttely
Makramee harrastus on villinnyt suomalaiset käsityöharrastajat jälleen!
Makramee-solmeilu soveltuu moniin tuotteisiin pienistä koruista vaikka isoon riippumattoon asti.
1970-luvulla makramee oli hittitekniikka ja moni muistaakin vielä siltä ajalta rottinkisankaiset solmeillut kassit. Makramee on vanha tekniikka, sillä solmukoristelu oli tunnettu jo Babyloniassa ja Assyriassa. Taito levisi vuosituhanten mittaan ja 1800-luvulla solmeiluharrastus oli huipussaan. Suomessa tekniikkaa on käytetty muun muassa kassien, amppeleiden ja ystävärannekkeiden tekemiseen. Nyt makramee on kokenut uuden tulemisen erityisesti modernien sisustustekstiilien kautta ja siitä ovat innostuneet myös nuoret.
Kenkäveron 30-vuotis juhlavuoden näyttelyssä voit ihastella ja inspiroitua makramee solmuista. Näyttelyyn on koottu erilaisia seinätekstiilejä ja muita sisustustuotteita, koruja sekä muita asusteita. Näyttelyn tuotteita on paitsi aitan yläkerran näyttelytilassa myös pappilan pihapiirissä ja puutarhassa. Näyttelyssä voit myös kokeilla makramee-solmujen tekemistä. Lisäksi kesän aikana järjestetään Makramee-kursseja. Näyttelyyn on vapaa pääsy. Näyttelyä on yleisön pyynnöstä jatkettu lokakuun loppuun saakka.
Makramee – kurssit syksyllä 2020
Makramee amppelit – kurssi keskiviikkona 14.10. klo 11 -15, hinta 29€
Kurssilla opit makrameen perussolmut ja ohjaamme Sinut oikeisiin materiaalivalintoihin. Kurssilla valmistuu amppeli viherkasveille.
Makramee amppelit – kurssi perjantaina 16.10. klo 11 -15, hinta 29€
Kurssilla opit makrameen perussolmut ja ohjaamme Sinut oikeisiin materiaalivalintoihin. Kurssilla valmistuu amppeli viherkasveille.
Makramee amppelit – kurssi maanantaina 19.10. klo 11 -15, hinta 29€
Kurssilla opit makrameen perussolmut ja ohjaamme Sinut oikeisiin materiaalivalintoihin. Kurssilla valmistuu amppeli viherkasveille.
Tutustu myös muihin syyslomaviikkojen kursseihin ja työpajoihin!
Tehdään yhdessä makrameeta
Makramee solmeilu sopii mainiosti yhdessä tekemiseen. Ohjaajan johdolla kokoonnumme Joulupukin piilopirtille. Kauniina kesäpäivänä voitte solmeilla makramee työtä vaikkapa omenapuun varjossa. Säällä kuin säällä voitte nauttia piilopirtin sadunomaisesta ympäristöstä samalla kun työskentelette.
Ohjaaja opastaa osallistujille makrameen perussolmut ja jakaa valmiit tarvikepaketit. Osallistujat voivat valita kukin mieleisensä värin. Amppelin solmeilu on helppo projekti aloittelijalle ja nopea tehdä.
Huomaat, että solmeileminen on mukavaa ja yleensä osallistujista joku jää koukkuun pitemmäksi aikaa.
Aikaa amppelin tekemiseen kannattaa varata 2 tuntia. Hinta 19€ / hlö sisältää materiaalit yhteen amppeliin ja ohjauksen. Ryhmän minimikoko on 7 henkilöä. Yhdessä ryhmässä voi olla 7 -15 henkilöä. Isommille ryhmille varaamme useamman ohjaajan.
Lisätietoja ja varaukset:
Kenkäveron myyntipalvelu, myyntipalvelu@kenkavero.fi, puh. 0440 162 270