Otavan kirkkokivet (Luonto, luontokohteet ja -nähtävyydet, Retkeilyreitit ja luontopolut)

Kirkkokiviksi kutsutaan Mikkelin Otavassa, Oulankijärven eteläpuolella, sijaitsevia 18 ja 12 metrin korkuisia siirtokiviä. Erikoisen korkeat, yli 10 000  vuotta vanhat kivipaadet ovat nykyisin (vuodesta 1992 alkaen) rauhoitettu luonnonmuistomerkki, luonnonsuojelulain nojalla.
Kivien kutsumanimen uskotaan johtuvan niiden muodosta, joka muistuttaa kirkkosalia. Perimätiedon mukaan kiviä on pakana-aikoina pidetty seitoina ja uhripaikkana. Lohkareiden väliset luolat ovat tarjonneet Nuijasotien aikaan piilopaikan lähiseudun asukkaille. 

Kivien vieressä on virallinen nuotiopaikka ja vieraskirja, johon voi kirjata vierailunsa. Kirkkokiville johtavan noin kilometrin mittaisen metsäpolun alusta löytyy polttopuita. 

Kirkkokiville pääsee Mikkelistä helpoiten Lahdentietä pitkin, josta poistutaan liittymästä nro. 22 Tikkalantielle, jossa opasteet Kirkkokiville.