Nykälänkosket on Mäntyharjun reitin latvavesien monipuolinen urheilukalastuskohde Haukivuoren Nykälässä Mikkelin luoteisosassa. Kalastusalue on 4km pitkä jokialue viisine pikku koskineen.
Nykälänkoskilla runsasta kalakantaa ovat taimen, harjus, säynävä, hauki, ahven ja lahna. Pääsaalis koskialueilla on taimen, joita 1120 vuonna 2001 sai 1085 kpl! Taimenkohteena Nykälänkosket onkin Suomen ykkönen. Yläjuoksulla saaduista suurimmat ovat 15,3kg ja 13,1km hauet.
Taimenen syysrauhoitus on kohteessa kumottu, joten kalakausi jatkuu läpi syksyn marraskuun alkupuolelle asti. Joen vesi on puhdasta ja kirkasta, humuksen hieman ruskeaksi värjäämään.
Alajuoksulla (2km) koskineen kalastetaan rannoilta ja kahlaten. Veneestä kalastus on mahollista joen yläjuoksulla (2km). Joen yläjuoksu on erinomainen myös jännittävään yötuulakalastuksen. Kalastusalueella on siltoja, heittolaitureita, nuotiopaikkoja, savustusuuni ja tilava hirsilaavu.
Kalastusalueen keskuksena toimii koskien äärellä sijaitseva yksinomaan matkailukäyttöön kunnostettu perinteikäs 1500-luvun Koskentila, joka koostuu kymmenestä eri rakennuksesta ympäröivine maa-alueineen. Rakennushistoriallisesti ja maisemallisesti arvokas Koskentila on nähtävyys yli 140-vuotiaine rakennuksineen. Päärakennuksessa on lupamyynti sekä veneiden ja kalastusvälineiden vuokrauspiste.
Matkailijoiden käytössä on Koskentilalla mahtava tupa valtavine takkauuneineen. Tupa ja talon sali toimivat myös kokoustiloina. Konttorikammarissa on kalakirjasto saalispäiväkirjoineen.
Majoitustiloiksi on kunnostettu ja sähköistettu tilan tunnelmalliset hirsiaitat. Kuhunkin huoneeseen sopii jopa kuuden hengen seurue. Kaikkiaan käytössä on 38 talvilämmintä vuodepaikkaa. Huoneissa on kuivauskaapit ja jääkaapit. WC:t, suihkut ja ruoanlaittotilat ovat eri rakennuksissa. Yöpyminen on mahdollista paitsi aitoissa, myös laavussa, omassa teltassa tai asuntovaunussa. Takkatuvallisessa saunaosastossa voi kerrata päivän tapahtumia.
Nykälänkosket on myös osa Naarajoki-melontareittiä ja Koskentila toimii reitin taukopaikkana. Läheisellä Toivonharjun ratsutilalla on mahdollisuus myös vaellusratsastukseen ja Haukivuoren ratsastuskoululla järjestetään ratsastustunteja ja -kursseja.
Koskentila sopii hyvin erilaisten kurssien, kokousten ja juhlien pitopaikaksi olematta kuitenkaan mikään "menomesta". Tilauksesta ruokailut aamiaisista gourmet-illallisiin, myös laavulla.