M/S Aino tarjoaa risteily- ja tapahtumapalveluita Etelä-Savon alueella. Ainon kotipaikka on Ristiina, Mikkelissä.
Ainon kotisatamat ovat ravintola Kallioniemi sekä Ristiinan torinranta. Ajoittain liikumme myös Mikkelin satamasta sekä tilauksesta toimimme koko Saimaan alueella.
1893 Joroisissa valmistunut M/S Aino on historiallisen uransa aikana toiminut matkustaja- sekä hinausaluksena Saimaalla 1893-1960, jonka jälkeen siirtynyt Päijänteelle Lahteen. Lahdessa höyrykone vaihtui diesel moottoriin ja se aloitti matkustaja-aluksena risteilyt vesijärvellä. Vuosituhannen alussa Aino sai perusteellisen korjauksen, pohja, päällikannet sekä moottori uusittiin vastaamaan tämän päivän turvallisuusvaatimuksia. Vuonna 2021 Saimaan Laivaosakeyhtiö Oy osti Ainon ja siirsi aluksen takaisin kotiin Saimaalle.
Ainon nykyinen kotivesistö, Saimaan Yövesi tarjoaa matkustajillemme ainutlaatuisia maisemia, Kallioita, hiekkarantoja, suuria selkiä sekä kapeita väyliä saarten lomassa. Yöveden ehdoton nähtävyys on esihistorialliset Astuvansalmen kalliomaalaukset , Kirkko- sekä Varkaantaipaleen avokanavat ja historiallinen E.N.Setälän huvila, Ravintola Kallioniemi Someenjärvellä.
Ainon kippari Otto on tehnyt satoja opastettuja retkiä Astuvansalmelle sekä alueen muihin kohteisiin ja tuntee Yöveden väylät ja kohteet hyvin. Laivan henkilökunta on palvelualtista ja lupsakkaa savolaista sakkia.
Lisätietoja risteilytuotteistamme saat osoitteesta: www.ravintolakallioniemi.fi
Hop On Hop Off – Elämysreitit Saimaalla
Hyppää kesällä 2022 Aino-laivan kyytiin takuulähtöisillä retkillä. Katso tarkemat aikataulut ja osta matkalippusi:
Hop On Hop Off Ristiina – Astuvansalmen kalliomaalaukset
Hop On Hop Off Mikkeli – Astuvansalmen kalliomaalaukset