Pässinpökkimät-näyttelyn päätähdet, lampaat voit nähdä Kenkäveron pihapiirissä ahkeroimassa maisemanhoitotöissä. Kesyyntyessään ne ottavat mieluusti myös tarjotut rapsutukset vastaan. Kenkäveron pihapiirin vanhimman rakennuksen eli puutarhassa sijaitsevan holvikellarin asuttavat kesäisin kanat, joiden puuhailua on mukava puutarhaan tutustumisen ohessa seurailla.
Maisemanhoitotöihin Kenkäveroon saadaan tänä kesänä kaikkien kolmen alkuperäisrodun edustajat, joten rotujen eroja ja erityistuntomerkkejä pääset tarkkailemaan paikan päällä.
Lammasroduissa on kolme suomalaista alkuperäisrotua; suomenlammas, kainuunharmas ja ahvenanmaanlammas. Ystävälliseksi ja eloisaksi luonnehdittu suomenlammas on näistä roduista yleisin. Suomenlampaan esivanhempien arvellaan saapuneen Suomeen jo 4 000 vuotta sitten, joten se on sopeutunut hyvin pohjoisiin oloihimme, tuuliin, sateisiin ja talvipakkasiin. Saaristolaisolosuhteisiin kehittynyt ahvenanmaanlammas ja harmaanvärinen kainuunharmas ovat huomattavasti suomenlammasta harvinaisempia ja vähälukuisempia.