Sahanlahti on vanha sahayhdyskunta, joka syntyi 1740-luvulla perustetun, nykyisin jo hävinneen, vesisahan ympärille. Saha tunnettiin Puumalan eli Miettulan sahana ja maakunnassa siitä käytettiin nimitystä Puumalan ruukki. Kyseessä on yksi Saimaan alueen vanhimmista sahalaitoksista.
Nykyinen kartanomainen vastaanotto- ja ravintolarakennus Koskivahti rakennettiin aikanaan sahanvalttarin (sahan johtajan) taloksi. Sahatyöläiset perheineen asuivat kosken molemmin puolin rakennetuissa mökeissä.
Elsa Heporauta (1883-1960)
Kirjailija Elsa Heporauta syntyi Sahanvalttari Johan Koposen tyttärenä. Kalevalaisten naisten ja Kalevala Korun perustajana tunnettu Elsa vietti lapsuutensa Sahanlahdessa. Myös hänen häitään juhlittiin Sahalla. Moninainen kulttuurivaikuttaja, joka on kertonut Ursula Keivaara – nimisissä kirjoissaan lapsuusmuistoistaan, oli avarakatseinen ja hyväsydäminen läheisten auttaja.
Tule viettämään kokouspäivä inspiroivien tarinoiden äärelle!
Esimerkkiaikataulu ja ohjelma
klo 9.00 Saapuminen Sahanlahteen ja tuoreet aamukahvit juuri jauhetuista luomupavuista / haudutettu tee TeaHouse of Wehmaisin hurmaavista teelaaduista sekä keittiömestarin pieni aamiaispurtava sahanvalttarin virka-asunnossa, Elsa Heporaudan synnyinkodissa
klo 9.30 Siirrytään talon vintille, jossa kokoustetaan rennosti villasukat jalassa (tämä uusi rennompi kokoustila valmistuu joulukuussa 2016)
klo 12.00 Lounas alakerran Koskivahti ravintolassa lähialueen parhaista raaka-aineista.
klo 13.00 Elsa Heporaudan käsikirjoitettu rooliopastus Sahanlahden historiaan ja Elsan lapsuuteen. Kuullaan tarinoita menneistä ajoista ja lapsuudesta tässä talossa. Tunnelmoidaan ja aistitaan minkälainen paikka Sahanlahti oli 1800-luvulla.
klo 14.00 Kokous jatkuu vintillä
klo 15.30 Tuoreet päiväkahvit juuri jauhetuista luomupavuista / haudutettu tee TeaHouse of Wehmaisin hurmaavista teelaaduista sekä Elsa Heporaudan pullaresptillä leivottu tuore nisu.
klo 16.00 Paluumatkalle mukana repullinen tarinoita.
Varaa nyt väellesi inspiroiva päivä!