Kenkäveron joulun aika 2022 on tunnelmaa tulvillaan
Kenkävero ja pappilan pihamaa täyttyvät joulun alla touhusta ja tohinasta. Tunnelmallisesti somistettu Kenkäveron pihapiiri on jo käsite mikkeliläisille. Kenkäveron Joulusta on tullut myös suosittu nähtävyys Mikkelissä, jota kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. " Minä haen joulumielen Kenkäverosta" on asiakkaiden tyypillinen kommentti pihapiirissä. Tule sinäkin ja tuo vieraasi ihastelemaan, herkuttelemaan ja hakemaan se aito oikea joulumieli!
Kenkäverossa valmistaudutaan joulunaikaan vähitellen aina Pyhäinpäivästä alkaen, joulua kerroksittain ravintolan saleihin ja myymälään rakentaen.
Vastauksena energiatalkoisiin osallistumiseen pihamaan valaistus toteutetaan tänä vuonna hieman aiempia kausia lyhyempänä jaksona. Koska jouluinen Kenkäveron miljöö on monelle mikkeliläiselle jo käsite, paikka hengähtää hetki kiireisen arjen keskellä ja hakea jouluista tunnelmaa, halutaan jouluvalojen tarjoamia elämyksiä tarjota tähänkin jouluun. Tänä vuonna jouluvalaistuksesta nautitaan joulunaika ensimmäisestä adventista loppiaiseen. Luonnollisesti vähän energiaa kuluttavin led- ja energiasäästölampuin toteutettuna.
Joulun makuja ja tunnelmaa
Pappilaravintolan ihanassa jouluisessa salissa ja kammareissa tunnet kaikilla aisteilla joulun, joka on tehty sinulle perinteitä kunnioittaen ja uutta luoden. Satumaista tunnelmaa lisäävät erilaiset yksityiskohdat sisustuksessa. Tutut, perinteiset ja kenties uudet ja yllättävät.
Joulupöydässä perinteiset joulun maut ovat saaneet perinteiden rinnalle uusia muotoja. Paikallisten tuottajien lähituotteista koottu Pappilan buffee -tyyppinen joulupöytä on katettuna keittiön herkuilla 8.-23.12.2022 päivittäin klo 11-15. Muuna aikana joulupöytä on varattavissa ryhmille tilauksesta 19.11.2022 lähtien. Tervetuloa herkuttelemaan.
Lahjalöytöjä ja jouluisia ostoksia
Kenkäveron myymälästä teet lahjalöydöt ja jouluostokset – myös omaksi iloksi. Voit ostaa joulun makuja sekä ainutlaatuisia tuotteita koviin ja pehmeisiin paketteihin. Myymälä on tunnettu tuotteiden kauniista esille laitosta ja paketeistaan. Suosittuja lahjatuotteita ovat erilaiset herkkukorit, joissa on yhdistetty lähellä tuotettuja herkkuja ja joulun tuotteita. D.O.Saimaa -herkkulaatikot ovat helppo valinta vaativampaakin tilantenseen. Ebba Masalin kuvittamat opetustaulutuotteet, lämpöiset huovat ja muut suomalaiset sisustustuotteet ovat ihania itselle – lumoavia lahjana.
Suosittuja lahjatoiveita ovat myös erilaiset tee se itse – tarvikepaketit, kuten neulepaketit ja ohjekirjat.
Pauliina Rundgren HandiCraftsin shop & studio täydentää Kenkäveron kokonaisuutta. Navetan ylisillä olevassa myymälässä on designtuotteiden lisäksi kursseja, joissa tutustutaan tarinaan emaloinnin historiasta ja emaloidaan koru omalla designilla.
Tapahtumista joulun tunnelmaa
Kenkäveron joulun aikaan kuuluvat oleellisena osana myös tunnelmalliset joulutapahtumat. Itsenäisyyspäivän aattoa juhlitaan totuttuun tapaan mukavassa tunnelmassa ulkotulien loisteessa, kun Perinteinen Yötapahtuma järjestetään maanantaina 5.12.2022 klo 10-22.
Jouluista tunnelmaa, herkkuja ja joulupakettiin sopivia lahjoja löytyy myös Joulun herkkumarkkinoilta, jotka tänä vuonna järjestetään la 17.- su 18.12.2022 klo 10-15.
Tervetuloa ihastelemaan ja nauttimaan Kenkäveron joulusta niin yksin kuin seurueesi kanssa.
Kenkäveron myymälä on avoinna ympäri vuoden ma-pe 10-18, la 10-16, su 10-18.
Ravintola palvelee ma-su klo 10-16, keittiö avoinna klo 11-15.
(Kenkävero on suljettuna joulupäivänä 25.12., ravintola myös jouluaattona suljettu)
Annamme oikein mielellään lisätietoja;
Kenkäveron myyntipalvelu, puh. 0440 162 270, myyntipalvelu@kenkavero.fi